Kauden viimeiset harjoitukset 1.6.

Kevätkausi päättyy 1.6. ja siirrymme viettämään kesälomaa noin 2 kuukaudeksi. Järjestämme satunnaisesti kesäharjoituksia erikseen tiedottamalla niistä nettisivuilla ja sähköpostilla.

Syyskausi alkaa elokuun toisella viikolla. Vuoroja ei ole vielä jaettu, niin emme voi tämän tarkempaa tietoa niistä ennakkoon antaa. Tiedotamme syyskauden vuoroista heti, kun ne vahvistetaan. Yritämme kuitenkin saada pidettyä vanhat tutut vuorot käytössämme.

Peruskurssit aloitetaan lokakuun puolella heti lukion kirjoituksien jälkeen.

Kauden päättäviä yhteiskokeita emme enää järjestä, vaan kokeita järjestetään tarpeen mukaan pitkin kautta. Harjoituksien seurannan avuksi tullut kortti kertoo meille milloin aleetaan olla lähellä koetta. Koe on kutsukoe, eli ohjaaja suosittelee kokeeseen tulemista ja ohjaaja myös suunnittelee kokeen kutsunnan mukaisesti.

Pääsiäisenä ei ole harjoituksia

Pääsiäisviikonloppuna pidämme vapaata harjoittelusta.

Alla meidän Robinin 5 v tekemä pääsiäistaideteos teidän iloksi.

Terkuin: Juhani

Vaalipäivänä harjoitukset Kampuksella

Sunnuntaina 13.4. pidetään vaalit Otan salilla. Joudumme siirtämään harjoituksen vaalipäivän ajaksi Karin kampukselle. Harjoitusajat ovat ennallaan.

Palaamme Otaan harjoittelemaan su 30.3.

Palaamme Otan monitoimisalille harjoittelemaan sunnuntaina 30.3.

Lukion kirjoituksien jälkeen perinteisesti olisi odotettavissa hieman sottainen sali, mutta olemme myös sen perinteisesti kestäneet. Kannattaa ilmoittaa ohjaajalle, jos tilassa on jotain poikkeuksellista mm. rikkoutuneita paikkoja, peilinreunoja yms. Ilmoitamme havainnoista eteen päin.

HARJOITUKSET SIIRTYVÄT KARIN KAMPUKSELLE 26.2. ALKAEN

Lukion kirjoituksien aikana harjoittelemme Karin kampuksen isossa liikuntasalissa 3. osassa ke 26.2. alkaen. Viikonpäivä ja kellonaika pysyvät ennallaan! Tarkempi opastus saa infosta tai seikkailemalla ekalla kerralla salille. Varaa ensimmäiseen kertaan riittävästi aikaa löytää perille.

(KATSO KUVA):
1. Koulun takana parkkipaikka
2. Ovi E1.
3. Raput ylös kahviolle.
4. Kahviosta saa ilmaisen kertakäyttö rannekkeen.
5. Rannekkeella porteista sisälle. Ulkokengät pois kahvion vieressä kuljettuasi ensin portista. Kengät voi jättää siihen tai kantaa mukanaan pukuhuoneen kaappiin.
6. Liikuntasalin pukuhuoneet ovat käytävän vasemmalla puolella
7. Pukuhuoneen läpi pitää kulkea, jotta pääsee saliin.
8. Salimme on oikeanpuoleisin lohko.

Rannekkeella siis myös lukittava kaappi. Treenin jälkeen kaappi jätetään AUKI!!! Muuten lähtiessä ranneke käskee palaamaan ja aukaisemaan käytössä olleen kaapin.

Poistuessa ranneke jätetään pyöröportin aukkoon.

Naisille pukuhuoneet 1 ja 2
Miehille pukuhuoneet 3 ja 4

Miekkailijoilla Iso sali, osio 3.

Muutama tarkennus lapsien vanhemmille:

  • Saata lapsesi salille saakka ensimmäisellä kerralla.
  • Salille mennään pukuhuoneen kautta.
  • Hae tarvittaessa lapsesi harjoituksesta, jotta poistuminen tulee opeteltua myös.
  • Ole ajoissa!

Harjoitusvuoroihin pieniä muutoksia

Tähän tiedotteeseen on yhdistetty kaksi harjoitusvuorohin liittyvää muutosta, joita on tulossa. Näistä on jo tiedotettu sähköpostilla.

Lukion kirjoituksen aikana 26.2.-28.3. harjoituspaikka vaihtuu

Harjoitukset siirtyvät Karin kampukselle isoon liikuntasaliin (osa 3). Harjoituksien aika ja paikka löytyy parhaiten sivuiltamme: www.raumanmiekkailijat.fi/harjoitukset/ ja sieltä sivun alhaalta otsikko: Harjoituskalenteri

Päivät ja kellonajat pysyvät ennallaan.

Koulujen talvilomaviikolla ei harjoituksia

Talvilomalla harjoituksia ei pidetä, koska aikaisempina vuosina osallistujamäärä on ollut pieni. Peruutetut vuorot: su 16.2. ja ke 19.2.

Sunnuntaina 23.2. on harjoitukset normaalisti!

Miekkailun peruskurssi 12.1. alkaen

Talvella 12.1.2025 alkaen järjestämme ILMAISEN noin 2 kk pituisen peruskurssin ja perehdytyksen miekkailuun. Harjoituksia järjestämme 7-vuotiaasta alkaen kahdessa eri ryhmässä. Harjoitukset ovat Otan monitoimisalilla, Urheilukatu 19, Rauma

Ryhmiin on määrärajoitus!

Lisätietoja: https://www.raumanmiekkailijat.fi/peruskurssit/

Uusia vyöarvoja 15.12. pidetyssä kokeessa

Syyskausi 2024 päätettiin perinteiseisesti vyökokeeseen sunnuntaina 15.12.

11 henkilöä suoritti uuden vyöarvon 8 kpl liloja, 1 kpl sininen, 1 kpl vihreä ja 1 kpl keltainen.

Onnittelut uuden vyöarvon suorittaneille!

Harrastusmessut

Osallistuimme harrastusmessuille tiistaina 10.12. Karin kampuksella. Messuilla pääsi tutustumaan paikallisiin seuroihin ja yrityksiin, jotka tarjoavat harrastustoimintaa kaikenikäisille.

Meidän seuraa edusti Linda, Jutta ja Juhani. Messupisteillä oli välillä aika villi meno, kun lapset, nuoret ja aikuiset haastoivat edustajiamme, sisaruksiaan ja vanhempiaan miekkailukokeilulla. Messutarjouksena tarjosimme ilmaista 2kk peruskurssia 7-vuotiaasta alkaen. Kurssi alkaa tammikuussa lomien jälkeen.

Messuesittelijämme Linda, Jutta ja Juhani (kuvaaja: Sauli Aalto-Setälä)

Jouluvapaa

Jouluvapaa pidetään 19.12. – 7.1.

Viimeinen harjoitus ennen vapaata on keskiviikkona 18.12 ja ensimmäinen harjoitus vapaan jälkeen on keskiviikkona 8.1.2025